lauantai 19. heinäkuuta 2008

Lyhyt kertaus ensimmäisistä viikoistani..

Ajattelin kertoa lyhyesti siitä mitä tähän mennessä on tapahtunut..

Synnyin siis Alavudella 31.3.2008, "äitini" on Nella joka on Beaglen ja Cockerin sekoitus ja isästäni on vain arvauksia ( saattaisi olla se naapurin Beagle mutta mistäs sen tietää ). Meitä syntyi neljä sisarusta joista minä olin tietty kaikkein komein. ( sorry mä kirjoitin ensin väärin kun sanoin 4 veljestä, meitä oli siis 2 poikaa ja 2 tyttöä. )

2 kuukautta meni syntymäkodin pihapiirissä leikkiessä ja Toukokuun lopulla lähdin pitkälle automatkalle oudossa seurassa. Ensin se tuntui jännältä mutta on pakko myöntää että pelkäsin aika paljon.. onneksi sain olla uuden omistajani ( Laku ) sylissä suurimman osan matkaa. kuulin että veljeni lähtivät samoihin aikoihin eri puolille Suomea..Kerron jossain vaiheessa heistä enemmän.

Itse päädyin Villähteelle Lahden kupeeseen, omakotitaloon josta pääsee mukavasti erilaisille lenkkipoluille ja jonka ympäristöstä löytyy eläimiä ja tuoksuja vaikka muille jakaa.

Ekoilla viikoilla tapahtui niin paljon asioita että kaikkea ei voi muistaa mutta muistan että perheen nuoret sai heti ekana viikonloppuna koulun loppuun ja aloittivat "loman".. Ekalla viikolle mua kutsuttiin kaikenlaisilla nimillä lopulta ne tais sitten päättää että mun nimi on "Ronaldo" mutta ne kutsuu mua "Roni"-nimellä. (tai sitten ne huutaa "Rontti" jos olen muka tehnyt jotain pahaa )

Sitten Laku lähtikin viikoksi pois jollekkin leirille , onneksi pääsimme yhtenä päivänä sinne katsomaan häntä. Se oli eka matkani kotipihan ulkopuolelle ja olikin tosi jännää, kauhean paljon nuoria ( kuulemma rippileiri ) ja pari muutakin koiraa katsomassa niitä..

Tuon ekan leirin jälkeen Laku oli kotona vain muutaman päivän kun taas pakattiin ja sitten se taas lähti vaellusleirille jonnekkin Lappiin ja Norjaan.. taas mulla oli ikävä. Onneksi perheessä oli muita joiden kanssa touhuta ja leikkiä.

Ekat viikot oli muuten aika opettelua , piti opetella pissaamaan pihalle ja ei saanut syödä kaikkea mitä eteen tuli.. en ymmärtänyt ihan kaikkea miksi mutta koitin olla mieliksi, aika usein sain sitten jotain hyvää jos osasin olla kunnolla.

Juhannuksena jouduin taas autoon ja pidemmälle matkalle ( mä en oikein tykkää tosta autolla ajelusta vielä ) johonkin ihan vieraaseen paikkaan. Se oli kyllä aika hauska paikka koska siellä oli ihan hirveästi uusia hajuja.. Törmäsin siellä myös kauhean vanhaan koiraan ( ainakin siltä se näytti ) , alkuun se pelotti mua mutta ei se lopulta niin paha ollut .. se ei vaan millään halunnut leikkiä mun kanssa. Se oli kuulemma ajokoira nimeltä Elmeri.

Juhannuksen jälkeen mua vietiin taas... nyt mentiin ihmeellisen paikkaan jossa oli kauheasti isoja eläimiä jotka hirnu ( kuulemma Hevosia ) tosssa kodin vieressäkin on yksi sellainen jota aina aamulenkillä käyn moikkaamassa.. no siellä oudossa paikassa oli myös sellainen vanhempi nainen joka tutki mun korvia , silmiä ja kaikkia muitakin paikkoja ja tökkäsi mua piikillä niskaan. Se ei tuntunut hirveen mukavalta :( ja sanoi että kuukauden kuluttua uudestaan.. sanoi se kyllä että terve ja hyväkuntoisen oloinen poika..

Seuraava mainitsemisen arvoinen asia tais olla ne juhlat jotka meillä oli kun Laku sai lahjoja ja kauheasti kukkia.. näkyy jossain noissa kuvissakin. Mä en oikein tiennyt miten olisin kun väkeä oli niin paljon mutta se oli ihan kivaa kun mua käytiin rapsuttelemassa jatkuvasti.

Siinä taitaa olla suurinpiirtein kaikki sellaiset tapahtumat jotka muistan.. lenkillä käydään tietty joka päivä useaan kertaan ja siellä tapahtuu aina jotain mutta kaikkea niistä ei voi muistaa.

Yks juttu täytyy tunnustaa tässä ja nyt, vaikka olenkin poika mä selvästi tykkään punaisesta väristä, kaikki punaiset kukat on mun suosikeita , samoin marjat. ainakin mä syön niitä sen kuin kerkiän.. siitä toi perheen äiti ei oikein tykkää, pihalla on meinaan aika monta kukkaa joista olen palasen haukannut.

Tässä lyhyt historiani toistaiseksi..

-Roni-

Ei kommentteja: